Teatteritossujen ääni lavalla
Kun se on niin hento ja särkyvä,jokin muisto menneestä tai aavistus tulevasta. Se tuo mieleen jotain ja sitten ei kuitenkaan, varmistaa sen että olet hiljaa.
Syksy ja puiden oranssi, se superkuulas fiilis kuin ois sunnuntai
Pariisin Kevät! Syksyn superkuulaus, lepattavat tunteet rintalastassa, se itseen palaaminen ja maanpintaa hipominen, melankolia ja sitten siitä pelastuminen, kaakaohetket kahviloissa joissa tuoksuu pulla ja leivonnaiset ja tuoreet kahvinpurut samalla kun ulkona on hyinen tuuli, kaikki ne värit pukeutumisessa.
Se tunne, se tuoksu!
Ihmisten tarkkailu
Etenkin lasten, toisinaan aikuistenkin, se tunne siitä kun itse on sivullinen ja jollekin tapahtuu jotakin merkittävää, jotakin hienoa. Suudelmia katulamppujen valossa, lapsen hento hymy kohti, kupliva ilo ilmapallosta.
Se, kuinka tietyissä tilanteissa ihmiset käyttäytyvät niin kovin eläimellisesti.
Se, kun repusta löytyy sittenkin kynä ja paperia
Pääsee kirjoittamaan vaikka hetken luuli ettei se ole mahdollista! Kiperässä tilanteessa piirtää ja toisinaan kirjoittaa päässä pyörivät asiat ylös, miulla on sellainen oranssi vihko missä lukee paljon asioita, ja siellä on paljon kuvia ja se mahtuu aina olemaan mukana.
Bloggaaminen
Kirjoittaminen, toisille kertominen, se kun saan jakaa minun elämääni muiden kanssa näin, kertoa kauniista vaaleanpunaisista auringonlaskuista bussinpenkiltä.
Tanssi
Etenkin transsitanssi ja se, kun keho vain menee, se flow-tila.
Rastat
Miten ne voi näyttää jokaisella niin omilta, niin erityisiltä ja niin siltä, että niitä on pakko päästä koskemaan! Minä rakastan rastoja, ja rastapäitä ja sitä että joku tykkää rastoista. Minä tykkään tehdä rastoja ja kunnostaa niitä ja tarkkailla ja hipelöidä ja omistaa.
Se, kun ihmisillä on se sellainen yksi tietty ryppy silmien alla
Voi se yks tietty ryppy, mistä tulee mieleen Oulu ja Pesukarhutyttö, se minkä näkeminen aiheuttaa aina hyvän olon, ja jos ihmisellä on se ryppy niin sen ihmisen on oltava mitä miellyttävin!
Silmät, etenkin vihreät ja siniset ja suuret
Huh, heikkouteni.
En minä kestä katsoa vihreisiin tai sinisiin, viisaisiin, syviin, suuriin silmiin kauaa, tuntuu että niihin vain vajoaa, sitä unohtaa kuunnella mitä sillä olikaan asiaa, katsoo vain silmiin ja velloo.
Tuli, tulen tekeminen
Sticks for the stove. Mikä sen kotoisampaa, liekki ja sitten istua siinä vieressä. Tai tehdä tulta, nähdä kuinka se haluaa lähteä nousemaan, kasvaa ja antaa sille ravintoa, jos sitä ei ruoki, se kuihtuu.
Ja sitten kun sitä hoitaa oikein, se pysyy kasassa ja lämmittää ja saa kaiken näyttämään n. 935 kertaa kauniimmalta!
Metsät, eksyminen ja vaeltelu
Minä oon eksynyt niin monesti niin pelottaviin metsiin, ettei enää edes pelota. Olen eksynyt moniksi tunneiksi, kävellyt tuntikausia ympäriinsä, unohtanut paikat ja unohtanut ajan ja unohtanut kaiken muun paitsi sen että pitää päästä pois, ja että pitää nukkua välillä. Sukeltanut samalla itseen. Vaeltelu on loistopuuhaa, näkee paikkoja ja saa fiilistellä ja soljua sinne, minne keho vain vie.
Bussissa istuminen
Aina aamuisin muistan miten sitä rakastankaan, voisin istua bussissa varmaan ikuisuuden. Katselee vain maisemia, kuuntelee musiikkia, antaa bussin kuljettaa monien kilometrien päähän. Istuu vain. Kiireettä.
Tee, etenkin Yerba Mate
Unohdin jo hetkeksi, miten sitä rakastinkaan, ja sitten muistin taas, kun kahvilassa erään deejiin kanssa huomasin että kas täältähän saa mateeta, ja nuuskin sitä kuppia innoissani, voi mitkä olot ja muistot. Muistan aina sen ensimmäisen kupillisen.
Löytöretkeily etenkin arjessa, vaihtoehtoiset elämäntavat, dyykkaus, kaikki uusi ja ihmeellinen
Miten niin innostun helposti?
Kerro miulle jostain uudesta ja ihmeellisestä, niin minä oon mukana.
+ noin loputtomasti muita asioita.
